BNI

Kasvata verkostojasi ja kehitä liiketoimintaasi BNI:n avulla

BNI-ryhmät tarjoavat positiivisen, yrittäjähenkisen ja aidosti liiketoiminnan kehittämiseen suuntautuneen yhteisön. Toimintamme perustuu keskinäiseen luottamukseen, jonka pohjalta BNI:n liikekumppanit suosittelevat sinua ja yritystäsi omissa asiakasverkostoissaan.  Näiden suositusten kautta voit saada vuositasolla todella merkittävän määrän uusia asiakaskontakteja ja opit tuntemaan jopa satoja uusia ihmisiä vuodessa.

Oma panostuksesi on tärkeää – kun annat, voit saada

Tarjolla oleva menestys perustuu omaan aktiivisuuteesi. Mikäli haluat suosituksia muilta, sinun on annettava niitä myös itse. Vuosisatoja vanha ”Givers gain” -periaate on kokemuksemme mukaan edelleen voimissaan. Yksinkertaisuudessaan tässä periaatteessa on kyse siitä, että saadakseen jotain, täytyy itse myös antaa. Tämän vahvistavat myös numerot: BNI:ssä jaettiin vuonna 2016 lähes yhdeksän miljoonaa suositusta. Niiden rahallinen arvo oli 10,6 miljardia euroa.

BNI on kasvussa Suomessa

Vauhtimme kiihtyy jatkuvasti; eri puolella Suomea toimivien BNI-ryhmien liikevaihtolukemat ovat nousseet lyhyessä ajassa satoihin tuhansiin euroihin, ja suunta on edelleen ylöspäin. Myös uusia ryhmiä perustetaan jatkuvasti.

Menestyneimmistä ja ripeimmin kasvavista ryhmistä on lyhyessä ajassa muodostunut tiiviitä joukkueita, joiden jokainen markkinointiohjelmassa oleva yritys on vahvasti sitoutunut auttamaan muita eteenpäin säännöllisten suositusten avulla.

BNI-ryhmät kokoontuvat viikoittain ja kokoukset kestävät 90 minuuttia. Paikalle kannattaa kuitenkin tulla hyvissä ajoin ja viivähtää siellä hetki myös kokouksen jälkeen. Näin sinulle jää aikaa vapaamuotoiseen verkostoitumiseen ja kontaktointiin muiden paikalla olevien kanssa.

BNI:ssä sinun ei tarvitse pelätä sisäistä kilpailua, sillä jokaisessa ryhmässä on edustettuna vain yksi yritys kultakin toimialansa sektorilta. Yrityksellä on mahdollista lähettää paikalle sijainen, jos yhteyshenkilöksi nimetty on joskus estynyt osallistumaan kokoukseen.

Edullinen ja kannattava markkinointi-investointi

BNI on yrityksellesi selkeä ja kannattava markkinointi-investointi, joka koostuu liittymismaksusta 140 € (alv 0 %) ja vuosimaksusta 810 € (alv 0 %). Kertaluonteiseen liittymismaksuun sisältyy BNI Connect, koulutus- ja markkinointimateriaalit. Lisäksi tulevat kokouspaikkaan liittyvät kokoustila- ja tarjoilumaksut, jotka yleensä ovat noin 5–15 euroa kerralta. Tarkemmat tiedot näistä saat vieraillessasi BNI-ryhmässä.

Paikallisen BNI-ryhmän paikka voi hakea suoraan tai 1–2 vierailukerran jälkeen. Hakemuksesi käsitellään ryhmän komiteassa ja päätös pyritään tekemään seuraavaan kokoukseen mennessä. Tämän jälkeen yrityksesi saa laskun ja maksun suoritettuaan voit tulla ryhmään viralliseksi liikekumppaniksi.

BNI toiminta tuottaa sinulle muun muassa seuraavia etuja:

  • Näkyvyytesi paranee eri alojen ammattilaisten keskuudessa
  • Suositukset tuovat uutta kauppaa ja liiketoimintaa
  • Opit puhumaan omasta liiketoiminnastasi tiiviisti ja tehokkaasti
  • Pääset hiomaan esiintymistaitojasi
  • Olet vuosittain mukana noin 45:ssä verkostoitumiskokouksessa
  • Tapaat vuosittain noin 300 uutta ihmistä
  • Workshop-koulutuksia verkostoitumisen eri osa-alueilla.

25

ryhmää
Suomessa

606

jäsentä
Suomessa

14700

suositusta

24

suositusta / jäsen

32030 €

kauppaa / jäsen

20M €

kauppaa